Listautumisanti 2018

Tärkeää tietoa

Enersense International Oyj:n (”Yhtiö”) listautumisantiin ja listautumiseen Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle sovelletaan Suomen lakia. Yhtiön osakkeiden tai listautumisannin rekisteröimiseksi tai osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin.

Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen, siirtää tai toimittaa sellaisissa valtioissa tai hallintoalueella tai muutoin olosuhteissa, joissa se olisi lainvastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen lain mukaisia toimia, mukaan lukien Yhdysvallat, Australia, Kanada, Hongkong, Japani, Singapore, Uusi Seelanti ja Etelä-Afrikka.

Tällä sivustolla olevia asiakirjoja tai arvopaperimarkkinalain mukaista esitettä ei saa toimittaa henkilöille edellä mainittuihin maihin eikä sitä saa jäljentää millään tavoin. Yhtiö edellyttää, että asianomaiset henkilöt hankkivat asianmukaiset tiedot näistä rajoituksista ja noudattavat niitä. Yhtiöllä tai Yhtiön edustajilla ei ole minkäänlaista oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko tällaiset rajoitukset Yhtiön osakkeisiin sijoittamista harkitsevien tiedossa vai eivät. Yhtiö pidättää itsellään oikeuden, omassa yksinomaisessa päätösvallassaan, hylätä minkä tahansa osakkeen merkinnän, jonka Yhtiö uskoo aiheuttavan lain, säännön tai määräyksen rikkomisen tai rikkomuksen.

Yhtiön osakkeita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity tai vapautettu rekisteröinnistä Yhdysvaltain lain mukaisesti.
Siirtyäksenne listautumisantia koskeviin tietoihin tulee teidän hyväksyä seuraava:

(i) Olen tutustunut ja ymmärtänyt edellä mainitut ohjeet sekä rajoitukset ja hyväksyn ne itseäni sitoviksi.

(ii) En ole Yhdysvaltojen, Kanadan, Australian, Japanin, Hongkongin, Singaporen, Uuden Seelannin tai Etelä-
Afrikan kansalainen enkä ole tällä hetkellä näissä maissa.

(iii) Mikäli olen muun maan kuin Suomen kansalainen tai olen tällä hetkellä muualla kuin Suomessa, olen hankkinut asianmukaiset tiedot ehdoista ja rajoituksista, jotka koskevat näiden tietojen jakelua sekä osallistumistani listautumisantiin ja sitoudun noudattamaan niitä.

Enersense Oyj:n First North -listautumisanti 4.4.–13.4.2018

Enersense International Oyj:n (”Enersense” tai ”Yhtiö”) First North -listautumisannin merkintäaika on päättynyt 13.4.2018 kello 16.30.

Listautumisannissa annettiin merkintäsitoumuksia yhteensä 1.178.650 osakkeesta. Yleisösijoittajat antoivat merkintäsitoumuksia yhteensä 381.240 osakkeesta ja institutionaaliset sijoittajat yhteensä 797.410 osakkeesta. Yhtiö laskee liikkeeseen 1.093.905 uutta osaketta ja Yhtiön suurin osakkeenomistaja Corporatum Oy myy 84.745 osaketta. Listautumisannin seurauksena Yhtiön osakkeiden lukumäärä nousee 5.623.200 osakkeeseen. Osakekohtainen merkintähinta Listautumisannissa oli 5,90 euroa.

Kaupankäynti Enersensen osakkeilla alkoi Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla 24.4.2018. Osakkeiden kaupankäyntitunnus on ESENSE ja ISIN-tunnus FI4000301585.

Alexander Corporate Finance Oy toimi listautumisannin pääjärjestäjänä ja merkintäpaikkana www.alexander.fi/enersense. Invesdor Oy toimi yleisöannin merkintäpaikkana www.invesdor.com/enersense.

Tärkeitä päivämääriä

4.4.2018 klo 9.30
Listautumisannin merkintäaika alkoi

13.4.2018 klo 16.30
Listautumisannin merkintäaika päättyi

16.4.2018
Tiedote listautumisannin lopullisesta tuloksesta

24.4.2018
Kaupankäynti osakkeilla First Northissa alkoi